RSS
Tulosta

Kuuntelun eri tasot

Miten vaistonvaraisesti suhtaudumme uusiin ihmisiin?

Kun tapaamme uuden ihmisen, luokitamme hänet vaistonvaraisesti aiempien elämänkokemustemme perusteella. Hän on kuin sisaremme, kälymme, entinen opettajamme, kaupan neiti, etäinen serkkumme, hankala naapurimme. Voimme luokittaa ihmisiä ulkonäön, vaatetuksen, puhetavan, ammatin, iän, sosiaaliluokan tai esimerkiksi eleiden perusteella. Luokittaessamme ihmisiä saamme ikään kuin ihmisten meissä herättämät tunteet tai havainnot hallintaan. Uusi ihminen ei enää ole epämääräisen tuntematon vaan hän on kuin joku, jonka jo tunnemme.

Reaktiotapamme, joka palvelee meitä jäsentäessään todellisuutta, voi olla peräti haitallinen, jos emme ymmärrä ensireaktiomme luonnetta pelkkänä ensireaktiona. Luokittaminen ei ole vaarallista, jos olemme avoimia tutustumaan lisää ja luopumaan luokituksesta. Kuitenkin on olemassa vaara, että uskomme itsemme kovin hyviksi ihmistuntijoiksi - niin hyviksi, että tunnemme ihmisluonteen jo ensi silmäyksellä. Tällöin me lukitsemme uuden ihmisen siihen ihmistyyppiin, johon olemme hänet ensi kontaktissa arvioineet kuuluvaksi.

Kuuntelemisen tasot

Kun tutustumme henkilöön, oleellista on oppia kuulemaan mitä hän sanoo tai muutoin ilmaisee. Kuuntelemisessa on eri tasoja, emmekä useinkaan pääse kovin korkealle. Paul Burns on jaotellut kuuntelemista kuudelle eri tasolle.

  • Alimmalla tasolla ihminen on hiljaa, mutta ei oikeastaan kuuntele puhuvaa osapuolta; hänen ajatuksen ovat muualla.
  • Toiseksi alimmalla tasolla ihminen kuuntelee toisen puhetta, mutta vain odottaa koska toinen lopettaa, jotta pääsisi itse puhumaan.
  • Kolmannella tasolla ihminen kuuntelee, mutta vain arvioidakseen mikä toisen puheessa on oikein tai väärin. Tavallaan voimme sanoa, että näillä alimmilla kuuntelemisen tasoilla emme aidosti halua kuulla toisen ajatusta.
  • Neljännellä tasolla yritämme kuunnella, mutta tavoitteena on soveltaa sitä, minkä me jo tiedämme; olemme kiinni omassa näkökannassamme.
  • Viidennellä tasolla ihminen kuuntelee tarkkaavaisesti, mutta tarve ymmärtää mitä toinen osapuoli tarkoittaa suhteessa aiempaan tietoomme estää rentoutuneinta kuuntelua. Tätä pidetään jo varsin kehittyneenä kuunteluna.
  • Ylimmällä tasolla ihminen kuuntelee yrittämättä ymmärtää niin paljon, että ymmärtämisen yritys estäisi kuulemasta. Ihminen ikään kuin antautuu kuulemalleen asialle ja antaa itselleen aikaa ja tilaa muodostaa mielikuvaa toisen tarkoituksesta ja sen yhteydestä omiin kokemuksiin. (Paul Burns: Psychology of Mind, Rapport 2001)

Ylin kuuntelun taso merkitsee antautumista siihen, ettei voi hallita keskustelua yksin. Kuuntelija luopuu siitä eräänlaisesta valtataistelusta, jota usein on peitettynä puhujan ja kuuntelijan välisessä suhteessa. Vaikka normaalisti ihminen ei tunnistaisi valtataistelua ja siitä puhuminen tuntuisi kummalliseltakin, on ilmeistä, että usein ensimmäisessä kohtaamisessa usein etsitään pelisääntöjä ja ratkotaan kysymys kuka hallitsee: kumpi puhuu, kumpaa kuunnellaan? Suostuvatko molemmat kuuntelemaan vai ainoastaan vain toinen - vai ei kumpikaan?

Hyvässä kuuntelussa kiinnostava uusi todellisuus luodaan vastavuoroisesti yhdessä, ja tällöin yhteisen luomisessa ei eletä yhteistä valtataistelua. Omalla tavallaan voi olla vaikea keskustella niin, että aidosti antaa tilaa toiselle osapuolelle kuuntelemalla häntä hyvin, koska silloin ei voi varmuudella ennustaa miten sosiaalinen tilanne etenee sen jälkeen. Jos yhteisellä työllä kuitenkin on jokin selkeä päämäärä, tuon päämäärän tavoittelu antaa ohjeita vapaamuotoisen työn jäsentämiseen.

Pidättyväisen osapuolen houkutteleminen keskusteluun

Jos ongelmana on se, että toinen osapuoli ei osallistu keskusteluun, on tärkeätä ymmärtää pidättyvyyden syitä. Jos joku on keskustelussa pakotettuna, hänen pidättyvyytensä taustalla on varmaankin ärtymystä. Usein puhumattomuuden syynä on, että ihmiset pelkäävät puheensa johtavan jonkinlaiseen hankaliin seuraamuksiin. Siksi keskustelussa, jossa haluaa toisen osallistuvan, on tärkeätä antaa toiselle osapuolelle mahdollisuus perustellusti kokea, että hänen ajatuksensa halutaan ymmärtää, kantansa kuulla eikä kantojen ilmaisemisesta seuraa mitään pahaa. Jos pidättyvyyden syyn voi ymmärtää, sen kunnioittava ja lämminhenkinen ilmaiseminen voi laukaista tilanteen.

Toista osapuolta voi tukea keskustelemaan erilaisin tavoin. Pienet äännähdykset toisen puhuessa ("niin", "ahaa", "mmm") osoittavat, että kuuntelemme häntä. Luultavasti äännähdämme näin vaistonvaraisesti, kun haluamme tukea toista keskustelussa. Jos toisen osapuolen on vaikea ilmaista ajatuksensa, voi olla hyvä auttaa häntä muotoilussa, vaikkapa kysymällä: "Tarkoitatko ehkä..." Jos toinen osapuoli tahtoo välttää vastuuta omista asioista, tulisi palauttaa kysymys hänelle itselleen: "mitä sinä itse tekisit tässä asiassa?" tai "mitä sinulle tulee mieleen?"

Jos kuuntelijan asenne on arvostava, se yleensä välittyy ilman erityisen keskustelutekniikan käyttämistä, ja saa toisen osapuolen halukkaaksi keskusteluun. Toisinaan tarvitaan aikaa, johdonmukaisuutta ja kärsivällisyyttä, koska toisella osapuolella on aiempien kokemusten perusteella syytä olla keskusteluissaan varovainen. Nopeissa kontakteissa on vaikea saada sulkeutunutta ihmistä avautumaan. Suomalaisessa käyttäytymisperinteessä kyky pidättäytyä kontaktista voi myös olla itsehallinnan merkki, ja nopea antautuminen kontaktiin näyttää meistä ehkä epäilyttävältä. Siksi on ymmärrettävää, että ihmisten antautuminen keskusteluun vie aikaa.

 

FK Pirkko Heiske


pirkko (at) heiske.fi
www.heiske.fi
- tekee koulutusta, työnohjausta ja konsultoi koskien työyhteisöjen toimintaa ja johtamista
- kirjoittanut kirjat "Hyvinvointia työyhteisöön" ja Vaativat ratkaisut työyhteisössä" (Yrityskirjat)

Edellinen Sivun alkuun Palaute Jaa tämä sivu: