RSS
Tulosta

LUE LOUNAAKSI – Avoin lukupiiri kirjastossa

Astelen jännittyneenä kohti Turun kaupunginkirjaston Lukusalonkia pääkirjastossa kainalossani Mary Ann Shafferin kirja ”Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville”. On tarkoitus aloittaa avoin lukupiiri tämän kirjan käsittelyllä ja lukukokemuksen jakamisella siitä. Onkohan paikalla ketään minun lisäkseni?

Hyllyjen ympäröimässä tuoliryhmässä istuu jo yksitoista henkilöä, joukossa jopa yksi mies!  Asetun paikalleni ja kerron, että tähän lukupiiriin on tervetullut kuka tahansa, joka haluaa keskustella kirjoista ja lukukokemuksestaan. Ei tarvitse ilmoittautua etukäteen ja voi  vaikka tulla ja vain kuunnella keskustelua. Mutta toisaalta, olisi mukavaa, että edes muutama olisi lukenut kulloinkin käsittelyssä olevan kirjan, jotta minun ei tarvitse keskustella vain itseni kanssa.  Kerron, että kokoonnumme syksyn aikana kolme kertaa ja piirin teemana on pimeys. Eli luemme yhdessä kolme kirjaa, jotka jollain tavoin kuvaavat tuota pimeyden teemaa: sodan aikaista kotirintaman elämää pimennysverhojen takana, elämää saarella, jota vieras valta miehittää ja vanhan ihmisen haurasta muistelua ajassa ristiin rastiin.

Tällä ensimmäisellä kerralla minun lisäkseni vain yksi henkilö on lukenut kirjan kokonaan ja toinen on aloittanut. Esittelen teoksen keskeisen sisällön ja kuljetan keskustelua muutaman teeman avulla. Luen näytteitä tekstistä, sen tyylistä ja henkilökuvauksesta. Juttu kulkee ja osallistujat reagoivat luettuun. Lopuksi kyselen osallistujilta, mikä on ollut heidän vaikuttavin lukuelämyksensä ja niin saan jokaisen käyttämään yhden puheenvuoron. Waltarin Sinuhe, Linnan Täällä pohjantähden alla mainitaan ja joku mainitsee raamatunkin. Ei huono aloitus.

Seuraavalla kerralla mukana on kuusi henkilöä ja nyt useampi on lukenut tämänkertaisen kirjan, joka on Sirpa Kähkösen Lakanasiivet. Kirjan kuvaus Kuopiosta on koskettanut paria osallistujaa, jotka ovat joskus asuneet siellä. Vaikka kirja kuvaa ankeaa aikaa ja pommitusta, lukijat ovat kokeneet kirjan elämänmyönteiseksi otteeltaan. Siitä jää kuitenkin selviytymisen tunne päällimmäiseksi. Kähkönen kuvaa aitoa yhteisöllisyyttä vaikeuksien keskellä, osallistujat sanovat.  Hän, joka ei kirjaa ole lukenut, sanoo menevänsä sen heti lainaamaan, kun keskustelu on herättänyt kiinnostuksen. Lopetamme ja poistun työpöytäni ääreen nytkin tyytyväisenä.

Olen sanonut, että kokeilen nämä kolme kertaa syksyllä, miten tämä avoin lukupiiri toimii ja päätän jatkosta sitten. Olen halunnut kokeilla myös tilaa, miten keskusteluun voi keskittyä rauhassa tilassa, joka on avoin, jonka ohi kuljetaan, johon kirjaston muut äänet kuuluvat. Kolmas kerta toden sanoo, mutta tuntuu siltä, että voimme sulkea kirjaston elämänäänet ulkopuolelle ja uppoutua jakamaan lukukokemusta keskustellen.

 

Tarja Nikander
informaatikko
Turun kaupunginkirjasto

 

 

"On Will Thisbeen ansiota, että piirimme nimeen tuli perunankuoripaistos. Olipa saksalaisia tai ei, hän ei suostu lähtemään kokoukseen, jossa ei ole mitään purtavaa! Syömisestä tuli siis osa ohjelmaamme."

 

 

Edellinen Sivun alkuun Palaute Jaa tämä sivu: